sunnuntai 17. elokuuta 2014

Oiva ja Optima: ongelmia

Keräsimme myös tämän viikon aiheesta ongelmakohtia ja ärsytyksen aiheita.

Oivasta häviää itsestään tärkeitä, ajankohtaisia tiedotteita. Kyseessä lienee jokin aikaraja, jonka jälkeen tieto katoaa bittiavaruuteen, eli toisin sanoen arkistoituu. Tämä on ärsyttävää, jos kyseessä on sellainen tieto, jota tarvitsee. Olisi hyvä asia, jos ilmoituksista ilmenisi myös se, että koskevatko ne päiväpuolta vai verkko-opiskelijoita vaiko kenties sekä että. On iso kiusa selvittää asiaa, jos tämä jää epäselväksi, mutta pieni vaiva tiedottaa asia suoraan ilmoituksessa. Ryhmätunnukset eivät ole mitenkään yksiselitteisiä, jos ei ole sattumalta opetellut ulkoa mitä mikäkin tarkoittaa. Ongelmia on myös Oivan kalenterissa, johon lukujärjestykset tulevat viiveellä ja  lisäksi se on vaikeakäyttöinen. 

Tietoa on myös ripoteltu moneen eri paikkaan ja se voi olla liian monen klikkauksen päässä. Esimerkiksi tieto uusintatenteistä on monen mutkan takana. Tiedon saannin eteen joudutaan käyttämään paljon aikaa ja näkemään vaivaa. Hakutoiminnon käyttäminen ei myöskäänvälttämättä auta, sillä aihetta sivuavia hakuosumia voi tulla paljon. 

Sekä Optimaa että Oivaa käytetään oppimisalustoina. Lisäksi koulullamme on käytössä myös Moodle, joka on poistumassa käytöstä eikä sitä ole tullut meidän opinnoissamme vielä vastaan. Opiskelijalta vaaditaan, että he osaavat käyttää molempia. ”Oppijana ammattikorkeakoulussa” -opintojaksolla opetellaan tehtävien kautta käyttämään Optimaa, mutta Oivan opetteleminen jää oppilaiden itsensä harteille. Näiden käytön oppimiseen ei siis järjestetä tarvittavaa opastusta. 

Suurin ongelmamme on opettajat ja heidän eriävät käytäntönsä siitä, kummassa alustassa oppimateriaali julkaistaan ja tehtävät palautetaan. Oman ongelmansa tuo myös se, että jokaisella opettajalla on oma tyylinsä järjestää oppimateriaali alustaan. Osa järjestää materiaalin aihepiirin mukaan, osa oppituntien. Varsinkin sellaisilla opiskelijoilla, jotka eivät osallistu kurssille, vaan esimerkiksi tenttivät, on todella vaikeaa löytää materiaali, jota käyttää. Kokeilemalla kuitenkin usein löytää etsimänsä eli kannattaa kurssin alussa tarkastaa, millaista materiaalia opettaja jakaa. On kuitenkin oltava tarkkana, sillä jotkut palautettavat tehtävät voi aukaista vain kerran. Tällaisista tehtävistä kuitenkin tiedotetaan ennen kuin pääset klikkaamaan eteenpäin kysymysosioon, jonka myötä sinulle kirjautuu tehtävästä saamasi pistemäärä. Harmaita hiuksia aiheuttavat myös tiedostojen tallennusmuodot ja se, ettei kaikkea saa auki suoraan oppimisalustalle, vaan usein ne pitää ladata omalle koneelle. Olisi hyvä käyttää sellaista yleistä tiedostomuotoa, jota useimmat käyttöjärjestelmät tukevat. 

Koska olemme monimuoto-opiskelijoita ja tärkein työvälineemme on Adobe Connect, on meidän hyvä myös tietää luokkahuoneiden osoitteet. Opettajat lisäävät linkit huoneisiin usein oppimisalustalle, mutta esimerkiksi AC nauhoitteisiin tai huoneisiin ne saattavat olla merkittynä niin, että linkkiä ei saa auki kuin ainoastaan Optiman sisäiseen ikkunaan. Tämä ei ole käytännöllistä, sillä tällöin näkymää ei saa zoomattua niin lähelle kuin olisi tarve emmekä pysty katsomaan esimerkiksi materiaaleja ja tehtäväpohjia Optimassa luennon aikana. Linkkien vaikea löydettävyys on meidän ryhmämme kohdalla ratkaistu siten, että keräämme ne Facebook-ryhmään. 

Optimassa oli juuri päivitys, joka muokkasi sen ulkonäön ja hieman toimintojakin. Tämä voi osaltaan tuottaa ongelmia opiskelijoiden palatessa kesälomilta ja tutustuessa päivitettyyn versioon. Näissä muutoksissa olisi ehkä syytä miettiä, kannattaako ne välttämättä toteuttaa juuri lukukauden alussa, kun oppilailla ja opettajilla on muutoinkin paljon uutta opetaltavaa ja muistettavaa. Toisaalta uudet opiskelijat oppivat heti päivitetyn  version. Optimassa ongelmallisinta on se, mistä löytyy tiedot omista suorituksista; osa opettajista laittaa tiedot kurssitöiden hyväksymisestä suoraan palautuslaatikon tietoihin. Ongelmia on aiheuttanut myös se ettemme aina ole varmoja siitä, milloin tehtävän palautusaika päättyy. On nimittäin mahdollista määrittää myös kellonaika, jonka jälkeen palautuslaatikko sulkeutuu. Emme myöskään näe milloin opettaja on ladannut itselleen palautettavan tehtävämme, vaikka tämä olisi mahdollista näyttää opiskelijalle "tarkastajan lataama versio"-osiossa.

- ryhmän puolesta Auntie Lara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti