lauantai 23. elokuuta 2014

Facebook: meidän mielestä ongelmallista

Kun palaamme mietteissämme aikaan, jolloin aloittelimme opiskeluamme Oamk:issa ja puheeksi tuli luokan yhteisen Facebook-ryhmän perustaminen, niin mieleen palautuu, että idea nosti esiin hieman kysymyksiä ja epäröintiä, mutta ei kuitenkaan niinkään vastarintaa.

Sen jälkeen, kun oli päätetty kuka ryhmän perustamisen ottaa hoitaakseen, keskusteltiin siitä, että ryhmä täytyy laitta salaiseksi, jolloin sinne pääsee ainoastaan ryhmän luojan liittymispyynnön hyväksymisen perusteella. Jälkikäteen tämä tuntuukin ihan luonnolliselta asialta ja moni koki tärkeäksi, että tällaiset omaan elämään liittyvät asiat ja keskustelut, kuten opiskelu, pysyvät asianosaisen piirin sisällä.

Suurin ongelma oli lähinnä se, että kaikki ryhmäläisemme eivät olleet Facebookissa ja joillakinhan saattaa olla vahvojakin periaate päätöksiä siihen liittyen, että ei aiota liittyä johonkin systeemiin. Luokan Facebook-ryhmässä muistutellaan usein ajankohtaisista asioista, suunnitellaan vapaa-ajan toimintaa ja ilmoitetaan esimerkiksi verkkoluentojen häiriöistä, joten Facebookiin kuuluminen ja ainakin tässä ryhmässä mukana olo on koettu melko lailla tärkeäksi asiaksi.

Voidaanko ihmistä kuitenkaan varsinaisesti velvoittaa liittymään sosiaaliseen mediaan opintoasioiden vuoksi? Ei voida, mutta tällöin opiskelijan täytyy luottaa siihen, että hän saa tarvittavan tiedon muuta kautta (kuten 'ennen vanhaan' on asiat hoidettu.) Facebook-ryhmään kuuluvat voivat kuitenkin kokea, että on ongelmallista kun yksi tai muutama henkilö eivät kuulu kyseiseen ryhmään ja muutoin tiedottaminen yms. hoituu nin kätevästi melko lailla pelkästään sitä kautta. Satunnaisille henkilöille muulla lailla tiedottaminen voidaan myös kokea vaivalloiseksi ja tämä saattaa muussa tohinassa helposti myöskin unohtua. Huomaako Facebookiin kuulumaton henkilö myöskään katsoa sähköpostiaan tai puhelintaan luennon aikana/sitä aloitettaessa, jos jotakin on koetettukin hänelle tiedottaa? Kuten aiemmin suosittelimmekin, Facebook on toisaalta juuri tiedottamiseen liittyvistä syistä hyvä pitää auki verkkoluennon aikana, ja jos sinne tulee kommentti, saat sen reaaliajassa heti tietoosi merkkiäänen kera.

Toisaalta voidaan myös ajatella, että jollakin tavalla someen liittymistä voidaan nykyään myös velvoittaa (ei virallisesti), sillä se on nykyaikaa. Ja siellä ei tarvitse loppujen lopuksi jakaa juuri mitään tietoja itsestään, ei edes kuvaa, jos näin ei halua. Yksityisyyden suojan voi määrittää melko hyväksi ja järjestelmästä voi poistua välittömän käyttötarpeen jälkeen. Ja tieto, joka sinusta internetiin jää, on halutessasi melko minimaalista.

Ryhmä perustettiin selkeyden vuoksi ryhmän tunnuksen nimellä. Tähän liittyen heräsi kysymys, että näkeekö Facebookiin kuulumaton henkilö kyseisen tiedon surffatessaan Facebook-sivullasi? Kaikki eivät nimittäin halua kertoa tuntemattomille, että he opiskelevat saatikka sitä mihin opiskelijaryhmään kuuluvat. Luokkatunnushan kertoo digiaikana yllättävän paljon aina opiskelu kouluun ja sen sijaintiin liittyen.

Sivustolle olisi ehkä hyvä määrittää pari ylläpitäjää, jotta sivuston perustamisen yhteydessä sinne saadaan nopeasti hyväksyttyä kaikki ryhmäläiset mukaan. Vapaaehtoisia perustajia voi olla vaikea saada ja meidänkin ryhmämme kohdalla tämän tehtävän niin sanottua nakitusta ensin hieman pompoteltiin kunnes joku ehdotettu henkilö otti tehtävän hoitaakseen.

Varsinaisessa Facebook-ryhmän käytössä emme ole juurikaan nähneet ongelmia. Muutamat asiat, joita ongelmina voidaan mainita, ovat tärkeän tiedon hukkuminen runsaiden keskustelu määrien/kommenttien lomaan sekä satunnaiset seinäkirjoitukset, joissa jotkut opiskelijat saattavat tiedottaa kolmannen tahon puolesta erinäisiä asioita. Nämä tiedot voivat olla sellaisia, että tieto ei välttämättä ole niin olennainen tai se on yleisesti jo muuta kautta tiedotettu asia. Tällaiset tiedotukset täyttävät ryhmän 'seinää' turhaan ja asiat, joista ei ole tiedotettu muualla kuin juurikin Facebookissa, saattavat hukkua muun informaation sekaan.

Facebookissa on kätevä käydä ryhmäkeskusteluja -jotka voidaan käydä yksityisinä- esimerkiksi ryhmätöihin liittyen. Tämä tosin edelyttää Facebook-kaveruutta ainakin osan keskustelijoiden välillä. Näissä keskusteluissa voi ongelmaksi muodostua se, että innostutaan juttelemaan liikaa ja muustakin kuin ryhmätyöhön liittyvistä asioista, jolloin jälkikäteen keskustelua lukevalla on jälleen aikaa vievää kaahlata koko keskustelu historia läpi ja koittaa huomata sieltä olennaiset ja häntä koskevat asiat. Keskustelu voi käydä ryhmässä kiivaana myös silloin, kun et halua ehkä kouluasioihin juuri sillä hetkellä perehtyä ja se voi aiheuttaa 'harmaita hiuksia', kun tulee tunne, että pitäisikö kuitenkin osallistua keskusteluun ja keskeyttää muut suunnittelemasi toimet. Parhaimmillaan sinulla voi siis olla 'koulua' miltei 24/7. Edellä mainittu asia on kuitenkin muuhun kuin varsinaiseen järjestelmään liittyvä eli siihen voivat opiskelijat itse vaikuttaa omilla järjestelyillään.

Ryhmän puolesta -Mia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti