Käyttäjät
Ensimmäisen ongelmakohdan muodostavat me, eli käyttäjät joita myös opiskelijoiksi joskus kutsutaan. Me olemme erilaisia, kahta samanlaista ei löydy. Jokaisella on erilainen menneisyys tietotekniikan kanssa, ja suhtaudumme siihen eritavalla kuin naapuri. Me joko osaamme, luulemme osaavamme, pelkäämme tai odotamme innostuneesti uuden oppimista. Ihan kuten minkä tahansa muunkin asian edessä.
Ennen ensimmäistäkään verkkoluentoa, odotamme jännityksellä sitä, toimivatko tunnuksemme lopulta palveluun kirjautuessa. Mutta ällös peljätkö, kyllä ne opetushenkilöt ohjeistavat riittävästi, että myös sinä saat tarvittavan informaation. Kunhan uskallat sen kysyä jos ei ihan ensimmäisellä kerralla osunut kohdalle. Ja mikäli opetushenkilö oli tehtäviensä tasalla, hän muisti nauhoittaa luennon, ja näet sen myöhemmin. Mitään et menettänyt vaikka ehkä menikin poskelleen; kun on aluksi niin paljon muistettavaa.
Osan ongelmista kuitenkin varsinaisilla luennoilla tuntuu aiheuttavan se, että osa meistä pelkää oikeasti puhumista tietokoneen kautta, sekä samalla tuntuu kuin ratkaisut toistuviin ongelmiin olisi ihan silmiemme edessä.
Varsinaisilla luennoilla myös me käyttäjät monesti tunnumme olevan se tunnin etenemisen pahin hidaste. Chatin kautta saattaa tulla kysymyksiä, jotka eivät liity tunnin aiheeseen mitenkään, ja tämä johtaakin joidenkin aineiden luennoilla siihen, että 1/3 tunnista saattaa mennä sellaisten asioiden selvittelyyn, jotka koskevat vaikka vain yhtä osallistujaa.
Mikrofoni- ja ääniongelmat
Omalle luokallemme kerrottiin kouluvuoden alussa, kuinka jokaisen mikrofonit ja ääni käytäisin läpi jollain ensimmäisell' tutor-tunnilla tai vastaavalla. Näin ei koskaan käynyt, ja voin vain todeta, että sen pohjalta kuinka jokaisella luennolla on jollain henkilöllä ollut suuria ongelmia mikrofoninsa kanssa, että olisi syytä kehittää näihin ongelmiin jokin tyhjentävä ohjeistus. Kuka sen sitten tekeekin. On laskettavissa yhden käden kahdella sormella kun esimerkiksi kielten kurssien pienryhmissä on kaikilla toimineet laitteet oikein, ja tehtävät on saatu tehtyä mukavasti ilman ongelmia.
Opettajat tuntuvat syyttävän teknisistä ongelmista myös
usein ei-USB liittimillisiä headsettejä. Itselläni on käytössä http://www.verkkokauppa.com/fi/product/19544/rrhk/Creative-Fatal1ty-Gaming-Headset-kuulokemikrofoni
joka on siis tehty verkkopelaamiseen, jossa toimivuus on monestikin erittäin
tärkeää. Näillä on ollut vuoden opinnoissa ehkä kerran ongelmaa, mutta silloin
oli koko ryhmällä. Kerran olen käyttänyt USB-headsettiä, ja toimivuusongelma
oli välitön. ilman mainostusta, voin todeta, että jopa alle 10 € hintaisella
headsetillä kyllä pärjää, kunhan sen kuulokkeiden ääniteho on riittävä.
Jotta
kaikki turhat ongelmat saataisiin pois luennoilta, niin olisi tärkeää, että
jokainen käyttäjä tekisi ’soundcheckin’ joka kerta kun hän liittyy
AC-luennolle. Myös silloin kun opettaja ei anna mikrofonioikeuksia. Tämä johtaa
siihen, että tuosta asetusten tarkistamisesta tulee tapa, jonka tekee aina
automaattisesti. Epäilen, että suuri osa ongelmista johtuukin siitä, että
ihmiset ovat liian laiskoja tehdäkseen tuon asetusten tarkistuksen alussa.
Vaikka tiedossa olisikin mikrofonin käyttöä.
Luulenkin,
että suurempi ongelma mikrofonien kanssa on se, että opiskelijoilla on käytössä
erilaisia laitteita erilaisilla ohjelmistoilla, jolloin vähälle käytölle
jäädessään, ei käyttäjällä välttämättä ole käsitystä siitä, mikä säädin tai
asetus vaikuttaa mihinkin. Osassa mikrofoneista on fyysinen on/off säädin joka
vaikuttaa vain siihen onko kyseinen laite päällä vai ei. Tällaisenkin kytkimen
ollessa off-asennossa, on tullut havaittua, että AC saattaa edelleen ilmoitella
siitä, että käyttäjä muka puhuu.
Lisäksi
varsinkin windows-koneissa on äänellä oma voimakkuussäädin alapalkissa. Mikäli
koneessa on käytössä olevan äänikortin valmistajan oma ohjelma säädöille, myös
sen vaikutukset olisi syytä tietää ennen ensimmäistä luentoa.
Myös
koneen äänilähteen käyttö erilaisilla ulostuloilla saattaa vaikuttaa välillä
siihen, miten mikrofoni ja varsinkin kaiuttimet toimivat. Vaikka käytössä
olisikin mikä tahansa liitin, saattaa ääni kuulua milloin kuulokkeista, milloin
kaiuttimista. Mikäli tiedät kuitenkin,
että asetukset on tehty niin, että mikrofonin pitäisi toimia oikein, ja äänen
tulla suoraan korviin, niin vaihtoehtoja on kaksi: Ensimmäinen on se, että AC:n
verkkoyhteydessä on jotain häiriötä, (tämä on puhdas oletus, jonka voi jokainen
tarkistaa koulun ylläpidolta) jolloin äänet eivät kuulu oikein vaikka kuinka
asetukset olisivatkin sitä. Tästä toistuvana esimerkkinä on se, että joku tai
jotkut tuntuvat puhuvan kuin ’haudan takaa’, tai tynnyristä. Myöskin äänen
kiertäminen omiin luureihin aiheuttaa häiritsevää kaikumista.
Toinen
vaihtoehto on kaikkien asetusten, niin mikrofonin fyysisten säätöjen,
käynnistyspalkin liukuvalitsimen, ohjauspaneelin äänten sekä mahdollisen
valmistajan ohjelman säätöjen uudelleentarkistus.
Ryhmäesitykset Adobe Connectin kautta
Käsittääkseni AMK:lla ei ole ohjeita siihen mitä AC:n kautta voi näyttää esityksissä ja mitä ei. Oma kokemus perustuukin lähinnä satunnaisiin Power Point-esityksiin. Mikäli tätä formaattia näytät AC:n kautta, kannattaa muistaa, se, etteivät animaatiot näy AC:n kautta.
Ja ne opettajat...
Eri opettajilla on erilaisia käytäntöjä sen suhteen miten käyttävät AC:ta. Suurimpia ongelmakohtia opiskelijoille ovat vaihtelevat tiedostomuodot, ja varsinkin vanhentuneet tiedostomuodot, jotka eivät välttämättä aukea juuri uuden tietokoneensa hankkineelle uusimmalla ohjelmistolla. Tämä tarkoittaa siis luentomateriaaleja jotka jaetaan Optiman kautta, ja jotka olisi hyvä saada auki luennon ajaksi Allekirjoittaneelle on aiheutunut kouluvuoden aikana riittävästi harmaita hiuksia näiden tiedostojen kanssa tapellessa. Ei omalla koneella, mutta muiden ongelmia selvittäessä. Välillä on ollut tunne kuin varsinainen huomio omasta oppimisesta menee ihan muualle.
Varsinaisen AC:n käytössä ei ole alleviivattavia ongelmakohtia lukuunottamatta sitä pientä seikkaa, kuinka usein luennon nauhoituksen muistaminen jää oppilaiden muistutuksen varaan. Opettajilla on velvollisuus nauhoittaa verkkoluennot poislukien tilanteet joissa tehtäviä suoritetaan pienryhmissä.
Edellisestä kohdasta huolimatta osalla opettajista tuntuu olevan meitä opiskelijoita enemmän hakusessa se kuinka kyseistä ohjelmaa käytetään. Tämä on kaikki pois oppimisprosessista. Lisäksi varsinaisten tuntien rytmi saattaa olla osalla identtinen normaalin lähitunnin kanssa. Tämä on harmillista, sillä näiden opettajien kohdalla osallistujamäärät jäävät nopeasti laihoiksi, sillä kalvosulkeiset voi aina katsoa myöhemminkin. Näiden luentojen interaktiivisuutta ei siis monestikaan hyödynnetä kunnolla.
Osa opettajista ei muista seurata reaaliaikaista chattiä jos he eivät ole antaneet puheoikeuksia ryhmälle. Silloin vastaukset esitettyihin kysymyksiin saattavat tulla reilusti myöhässä, jos tulevat. Jonkin ajan päästä tämä johtaa siihen, ettei kukaan vaivaudu kysymään mitään.
-ryhmän puolesta Nuts!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti