perjantai 3. lokakuuta 2014

Ongelmallinen ystävämme Asio

Asio on koulussamme käytettävä ”opintoasiain hallinto-ohjelmisto”, jonka on kehittänyt Asio-Data Oy. Me opiskelijat käytämme sitä muun muassa kurssi-ilmoittautumisiin ja omien opintojen seurantaan. Kuva päävalikosta selventänee asiaa. Asio vaatii tuplakirjautumisen, jos sitä käyttää etänä (ei siis koulun verkosta).

Miten Asio toimii ja mistä löytyvät kunnolliset ohjeet? 
Ohjeista löytyy IT-tuen sivuilta, mutta ne koskevat lähinnä kirjautumista JA etäkäyttöä. Opintojaksolle ilmoittautuminen taas löytyy Intrasta --> tietoa opiskelusta --> opintojaksoille ilmoittautuminen. Asiosta itsestään taas ei löydy minkään sortiin ohjeistusta, jos ei oteta huomioon linkkiä koulumme IT-tuen sivuille.

Oman ongelmansa tuo se, että ohjelmistossa ei ole hakutoimintoa, jolla voisi etsiä jotakin tiettyä kurssia sen koodilla. On hyvin turhauttavaa käydä useamman ryhmän opintojaksoja läpi, jos haluaa ilmoittautua jollekin toisen ryhmän kurssille. Meillä on kuitenkin tiedossa lukuvuonna järjestettävät kurssit, mutta niiden löytäminen esimerkiksi Asiosta voi olla hyvinkin haastavaa. Asion, Oivan ja opsin kurssikuvauksetkaan eivät ole aina ihan ajantasalla, löysin muun muassa venäjän jatkokurssille jokaisesta edellämainitusta eri kirjallisuuden...

Miksi pitäisi ilmoittautua kurssille, kun opettaja voi lisätä sinut sinne ensimmäisen tunnin jälkeen? Ja samasta syystä: miksi sinun pitäisi poistaa ilmoittautuminen? Kuvittele ensimmäinen tunti. Opettaja saapuu luokkaan. Kurssille on ilmoittautunut 15 oppilasta, mutta paikalle on saapunut yli 30. Eli opettajan olisi hyvä tietää etukäteen montaako ihmistä hänen täytyy opettaa, sillä määrä voi vaikuttaa esimerkiksi ryhmätyöskentelyyn, pienryhmätyöskentelyyn ja siihen mitä kurssin aikana ehditään käsitellä. Lisäksi varattu tila voi olla liian pieni tai suuri.

Asio, Oiva ja Optima eivät myöskään ole synkassa keskenään ja jokaiseen joutuu kirjautumaan erikseen, minkä lisäksi Asio vaatii oman käyttäjätunnuksen (opiskelijanumero) ja salasanan. Asiota voi käyttää myös pelkällä students-tunnuksella.

- Ryhymän puolesta Auntie Lara

torstai 4. syyskuuta 2014

ASIO: kurssi-ilmoittautumisen peruminen

ASIO on osa OAMK:n intraa, ja tarkemmin alusta jonka kautta opiskelija voi hallinnoida kurssejaan; niille liittymisiä, niiltä poistumisia sekä virallisten tulosteiden ottamista.

Poiketen aiemmasta blogijärjestyksestä, jätän tällä kertaa väliin johdannon, ongelmat, käytön ja helppokäyttöohjeet, ja menen suoraan näin syksyllä ja myöhemminkin tarpeelliseen tietoon.

Kurssi-ilmoittautumisen peruminen

 

 ASIO ei kaikessa yksinkertaisuudessaan välttämättä ole ympäristö josta tieto löytyisi sieltä missä se kaiken loogisuuden nimissä pitäisi olla. Kuten voisi kuvitella, että kurssin peruuttaminen löytyisi suoraan omien kurssi-ilmoittautumisten alta. Mutta ei. Se löytyy:



- Pääsivulta 'Yksikkökohtaiset vapaavalintaiset opintojasot' 



- Valitse seuraavaksi haluamasi yksikkö ja klikkaa 'Ilmoittautumisesi ja niiden poistomahdollisuus'

- Lisää täppä sen kurssin laatikkoon jonka haluat poistaa. Valitse 'poista'.

Lopuksi tulee vielä varmennus 'haluatko todella poistaa kurssin?'


Palaamme myöhemmin tarkemmin ASIOn muihin puoliin, kuten kursseille ilmoittautumisiin, ongelmakohtiin, ja mikä nyt tarpeelliseksi nouseekin.

Kaikkein edellä esitettyjen kuvien copyright OAMK.

ryhmän puolesta Nuts!

maanantai 25. elokuuta 2014

Blogin tulevaisuus?

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö... mutta tämä ei koske sitä, vaan meidän suunnitelmiamme jatkaa tätä blogia. Osa ryhmästämme on halukas ja kykenevä jatkamaan blogimme postauksia (ottaen huomioon monen hyvin kiireellisen elämäntilanteen näin aikuisopiskelijana ja työssä käyvänä sekä ehkä perheellisenä ihmisenä.) Haluaisimme jatkossa kirjoitella asioista, jotka tulevat itsellämme mieleen: mistä kyse, mikä ongelma, miten voisi ratkaista tai helpottaa.

Olemme jo luoneet “alasivun”, johon lukijat voivat käydä kommentoimassa, esimerkiksi mistä haluavat selvityksen. Pyrimme myös kirjoittamaan uusista vastaantulevista ohjelmista, jotka tukevat opiskelua sekä kommentoimaan ja päivittämään jo läpikäytyjä aiheita. Toivomme, että meidän omakohtaiset kokemuksemme voisivat auttaa muita opiskelijoita. Tarkoituksemme on sopivan aiheen putkahtaessa esiin sopia siitä, kuka kirjoittaa vai kirjoittavatko kaikki ja miten kirjoitetaan.

Jotta opiskelijat saisivat tietoa blogistamme, aiomme hyödyntää oman opiskeluryhmämme sekä muiden (ensimmäisen ja kolmannen vuoden) samaa tutkintoa suorittavien Facebook-ryhmiä ja postata niihin linkin blogiimme. Aiomme myös mainostaa yksikkömme Facebook-sivulla sekä muiden sosiaalisen median kontaktiemme kautta. Tiedotamme myös tutor-opettajia sekä koulutusohjelma vastaavaa/-ia, jotka voisivat myös mainita blogin olemassa olosta opiskelijaryhmille (tarkoitus on myös saattaa ohjeet ja käsittelemämme asiat opettajien tietoon). Saatamme laittaa myös Oivan chat-osioon linkin blogiimme.

Haluamme sanoa myös muutaman sanan itse kurssista. Se oli mielenkiintoinen, mutta epätarkat tehtävänannot aiheuttivat päänvaivaa. Kurssin alussa oli muutamia luentoja, jotka olivat mielenkiintoisia. Sitten ne loppuivat kuin seinään juuri kun etenimme kohti kurssin haastavampia tehtävänantoja, joista kysymyksiä heräsi enemmän. Kurssin viimeinen tehtävä oli haastava verrattuna kahteen ensimmäiseen.

Ryhmätyöskentely on aina haastavaa, kun ei voi tehdä sitä "livenä" vaan se hoidetaan pelkkänä tekstinä. Sen vuoksi hyödynsimme opiskeluryhmämme AC-tilaa. Opimme paljon uusia asioita sosiaalisesta mediasta sekä ryhmätyön tekemisestä TÄYSIN etänä. Yhden ryhmäläisen sanoin "Opimme paljon uusia asioita ryhmätyön tekemisestä sosiaalisesta mediasta. Monessa kohtaa jopa enemmän kuin olisimme halunneet. Ja myös huonompilaatuista..."

- ryhmä

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Esittelyvideot somekokonaisuudesta

Oulun Ammattikorkeakoulun kesäkurssiin "Sosiaalinen media työyhteisöjen työvälineenä" tehtävään neljä liittyi oman toteutuksen esittelyvideon tekeminen. Ryhmässämme on neljä opiskelijaa ja jokainen on tehnyt lyhyen videon toteutuksen yhdestä osa-alueesta.
Google Drive

Videon on kuvannut Mia miikkulainen
Adobe Connect

Videon on tehnyt Ansku Debut Video Capture Software -ohjelmalla.
Oiva ja Optima



Nauhoitettu Screencast-o-matic ja muokattu Windows Live Movie Makerilla Nuts!
Facebook

Videon tehnyt Auntie Lara ohjelmilla Jing/Camtasia
ryhmän puolesta: ryhmä

lauantai 23. elokuuta 2014

Facebook: pikaohjeet ryhmän luomiseen ja hallinnointiin

Mietimme Facebookin kohdalla sitä, millaiset ohjeet luomme. Päädyimme siihen, että keskitymme vain ryhmän luomiseen ja hallinnoimiseen.

 

Miten ryhmä luodaan


Lukuvuoden alussa, esimerkiksi opiskelijoiden ensitapaamisella, on hyvä sopia Facebook-ryhmän perustamisesta. Muissa tämän aiheen kirjoituksissamme tulee selväksi, miksi perustaminen kannattaa. Sen luominen on helppoa: Facebookin vasemmasta laidasta, ryhmien alapuolelta löytyy "Luo ryhmä" -linkki, jota klikkaamaamalla avautuu uusi ikkuna.

Ryhmän nimenä kannattaa käyttää opiskeluluokan nimeä tai vastaavaa, riippuen siitä, millaisesta kokoonpanosta on kyse. Jotta pääset luomaan ryhmän, on sinun tässä kohdin lisättävä siihen myös jäseniä, vähintää yksi kaveri. Huomioi kuitenkin se, että voit kutsua tässä vain henkilöitä, jotka ovat "Facebook kavereitasi". Kannattaa aluksi luoda suljettu ryhmä, jotta ryhmän voi löytää. Tämän vaiheen jälkeen voit valita kuvakkeen, jonka jälkeen ryhmäsi on valmis.






Valmiin ryhmän "etusivun" näet tässä vasemmalla. Kuvan voit vaihtaa kohdasta "valitse kuva", mikä käytännössä tapahtuu samoin kuin oman kansikuvan vaihtaminen. Muun muassa asetukset löytyvät "Ilmoitusten" vierestä, "..." alta.

Opiskeluryhmämme tietoihin ("Kuvaus") on kirjattu voimassaolevien kurssien AC-osoitteet. Ryhmämme on salainen, sillä emme halunneet ystäviemme tai muiden ulkopuolisten, ja niin edelleen, näkevän päivityksiämme tai löytävän ryhmää. Olemme siis päättäneet yksityisyysasetuksista yhdessä.

 

 

Miten ryhmää hallinnoidaan 

 


Ryhmää hallinnoimassa kannattaa olla useamman henkilön, sillä ei voida olettaa yhden ihmisen olevan läsnä somessa vain, jotta tämä päivittäisi tietoja ja hallinnoisi.

Ryhmän yksityisyysasetusten kannattaa antaa välillä olla sellaiset, että kuka tahansa voi liittyä. Ensinnäkin ryhmä on löydettävissä ja toiseksi sinne pääsevät ne, jotka kuuluvat opiskeluporukkaan. (Ainahan voi tuntemattomista ylimääräisistä hankkiutua eroon myös jälkeenpäin.) Kaikki eivät ole kaikkien opiskelukavereidensa kavereita sosiaalisessa mediassa, mikä voi vaikeuttaa ryhmään pääsyä. Esimerkiksi allerkirjoittaneen hyvin tiukat yksityisyysasetukset estivät monen opiskelijakaverin yksityisviesteissä esitetyt liittämispyynnöt.

 

Miten käyttäjiä kutsutaan ryhmään


Ryhmän jäsen voi kutsua henkilöitä mukaan minkäänlaisia rajoituksia, riippumatta yksityisyysasetuksista. On kuitenkin hyvien tapojen mukaista, että ainoat käyttäjät, jotka hyväksytään suoraan jäseniksi, ovat joko mahdollisen koululuokan, työpaikan tai muun kyseessä olevan intressiryhmän jäseniä. Mikäli tämän sakin/porukan/lauman/ihmisryhmän ulkopuolelta halutaan liittää henkilö mukaan, on syytä kysyä mielipidettä myös muilta jäseniltä. Tai mikäli ryhmän koko on suuri, vaikka enemmän kuin 50 henkilöä, voidaan (kannattaa) sille asettaa kaikista käytännön- ja teknisistä asioista vastaavat henkilöt erikseen. 

Oheisessa kuvassa on myös vinkkejä siihen, mistä mitäkin löytää. Tämän "..." alta löytyy myös linkki ryhmän asetuksiin.

 

Muita käteviä vinkkejä


Voit itse päättää, mitä ilmoituksia saat ja mihin ryhmiin haluat kuulua. Taas Facebookin vasen laita on näppärin paikka tähän, sillä sieltä löytyy ‘hallitse ryhmiäsi’-linkki, josta näet ryhmät joita sinulla on oikeuksiakin hallinnoida ja joihin kuulut.


Facebookin kautta on mahdollista myös jakaa tiedostoja, joko luomalla tai jakamalla. "Tiedostot"-välilehden alta löytyy painikkeet luomiselle ja jakamiselle. Näin saadaan esimerkiksi suuremmat ja tärkeämmät informaatiot jaettua. Käytännössä tämä tapahtuu siis samoin kuin kuvien jakaminen ryhmässä. Tiedostojen yms jakaminen ei vaadi hallinnointioikeuksia.

Hyvänä esimerkkinä tästä, opiskeluryhmämme on kirjannut tiedostoon ylös tentti- ja töiden palautuspäivät. Näin ne ovat nopeasti ja helposti löydettävissä. Lisäksi useampi ihminen voi käydä niitä päivittämässä.

Näillä ohjeilla pääsee alkuun, lisäksi alla on muutama linkki Facebookiin.


Tietoa ryhmän yksityisyysasetuksista

Ryhmän luominen

- ryhmän puolesta Auntie Lara

P.S. Kuvat (c) Facebook, muokkaukset Auntie Lara

Facebook: meidän mielestä ongelmallista

Kun palaamme mietteissämme aikaan, jolloin aloittelimme opiskeluamme Oamk:issa ja puheeksi tuli luokan yhteisen Facebook-ryhmän perustaminen, niin mieleen palautuu, että idea nosti esiin hieman kysymyksiä ja epäröintiä, mutta ei kuitenkaan niinkään vastarintaa.

Sen jälkeen, kun oli päätetty kuka ryhmän perustamisen ottaa hoitaakseen, keskusteltiin siitä, että ryhmä täytyy laitta salaiseksi, jolloin sinne pääsee ainoastaan ryhmän luojan liittymispyynnön hyväksymisen perusteella. Jälkikäteen tämä tuntuukin ihan luonnolliselta asialta ja moni koki tärkeäksi, että tällaiset omaan elämään liittyvät asiat ja keskustelut, kuten opiskelu, pysyvät asianosaisen piirin sisällä.

Suurin ongelma oli lähinnä se, että kaikki ryhmäläisemme eivät olleet Facebookissa ja joillakinhan saattaa olla vahvojakin periaate päätöksiä siihen liittyen, että ei aiota liittyä johonkin systeemiin. Luokan Facebook-ryhmässä muistutellaan usein ajankohtaisista asioista, suunnitellaan vapaa-ajan toimintaa ja ilmoitetaan esimerkiksi verkkoluentojen häiriöistä, joten Facebookiin kuuluminen ja ainakin tässä ryhmässä mukana olo on koettu melko lailla tärkeäksi asiaksi.

Voidaanko ihmistä kuitenkaan varsinaisesti velvoittaa liittymään sosiaaliseen mediaan opintoasioiden vuoksi? Ei voida, mutta tällöin opiskelijan täytyy luottaa siihen, että hän saa tarvittavan tiedon muuta kautta (kuten 'ennen vanhaan' on asiat hoidettu.) Facebook-ryhmään kuuluvat voivat kuitenkin kokea, että on ongelmallista kun yksi tai muutama henkilö eivät kuulu kyseiseen ryhmään ja muutoin tiedottaminen yms. hoituu nin kätevästi melko lailla pelkästään sitä kautta. Satunnaisille henkilöille muulla lailla tiedottaminen voidaan myös kokea vaivalloiseksi ja tämä saattaa muussa tohinassa helposti myöskin unohtua. Huomaako Facebookiin kuulumaton henkilö myöskään katsoa sähköpostiaan tai puhelintaan luennon aikana/sitä aloitettaessa, jos jotakin on koetettukin hänelle tiedottaa? Kuten aiemmin suosittelimmekin, Facebook on toisaalta juuri tiedottamiseen liittyvistä syistä hyvä pitää auki verkkoluennon aikana, ja jos sinne tulee kommentti, saat sen reaaliajassa heti tietoosi merkkiäänen kera.

Toisaalta voidaan myös ajatella, että jollakin tavalla someen liittymistä voidaan nykyään myös velvoittaa (ei virallisesti), sillä se on nykyaikaa. Ja siellä ei tarvitse loppujen lopuksi jakaa juuri mitään tietoja itsestään, ei edes kuvaa, jos näin ei halua. Yksityisyyden suojan voi määrittää melko hyväksi ja järjestelmästä voi poistua välittömän käyttötarpeen jälkeen. Ja tieto, joka sinusta internetiin jää, on halutessasi melko minimaalista.

Ryhmä perustettiin selkeyden vuoksi ryhmän tunnuksen nimellä. Tähän liittyen heräsi kysymys, että näkeekö Facebookiin kuulumaton henkilö kyseisen tiedon surffatessaan Facebook-sivullasi? Kaikki eivät nimittäin halua kertoa tuntemattomille, että he opiskelevat saatikka sitä mihin opiskelijaryhmään kuuluvat. Luokkatunnushan kertoo digiaikana yllättävän paljon aina opiskelu kouluun ja sen sijaintiin liittyen.

Sivustolle olisi ehkä hyvä määrittää pari ylläpitäjää, jotta sivuston perustamisen yhteydessä sinne saadaan nopeasti hyväksyttyä kaikki ryhmäläiset mukaan. Vapaaehtoisia perustajia voi olla vaikea saada ja meidänkin ryhmämme kohdalla tämän tehtävän niin sanottua nakitusta ensin hieman pompoteltiin kunnes joku ehdotettu henkilö otti tehtävän hoitaakseen.

Varsinaisessa Facebook-ryhmän käytössä emme ole juurikaan nähneet ongelmia. Muutamat asiat, joita ongelmina voidaan mainita, ovat tärkeän tiedon hukkuminen runsaiden keskustelu määrien/kommenttien lomaan sekä satunnaiset seinäkirjoitukset, joissa jotkut opiskelijat saattavat tiedottaa kolmannen tahon puolesta erinäisiä asioita. Nämä tiedot voivat olla sellaisia, että tieto ei välttämättä ole niin olennainen tai se on yleisesti jo muuta kautta tiedotettu asia. Tällaiset tiedotukset täyttävät ryhmän 'seinää' turhaan ja asiat, joista ei ole tiedotettu muualla kuin juurikin Facebookissa, saattavat hukkua muun informaation sekaan.

Facebookissa on kätevä käydä ryhmäkeskusteluja -jotka voidaan käydä yksityisinä- esimerkiksi ryhmätöihin liittyen. Tämä tosin edelyttää Facebook-kaveruutta ainakin osan keskustelijoiden välillä. Näissä keskusteluissa voi ongelmaksi muodostua se, että innostutaan juttelemaan liikaa ja muustakin kuin ryhmätyöhön liittyvistä asioista, jolloin jälkikäteen keskustelua lukevalla on jälleen aikaa vievää kaahlata koko keskustelu historia läpi ja koittaa huomata sieltä olennaiset ja häntä koskevat asiat. Keskustelu voi käydä ryhmässä kiivaana myös silloin, kun et halua ehkä kouluasioihin juuri sillä hetkellä perehtyä ja se voi aiheuttaa 'harmaita hiuksia', kun tulee tunne, että pitäisikö kuitenkin osallistua keskusteluun ja keskeyttää muut suunnittelemasi toimet. Parhaimmillaan sinulla voi siis olla 'koulua' miltei 24/7. Edellä mainittu asia on kuitenkin muuhun kuin varsinaiseen järjestelmään liittyvä eli siihen voivat opiskelijat itse vaikuttaa omilla järjestelyillään.

Ryhmän puolesta -Mia

Facebook: tietoturva

Opiskeluun liittyvä Facebook-ryhmä kannattaa perustaa joko suljettuna tai salaisena ryhmänä. Suljettu ryhmä tarkoittaa sitä että kuka tahansa voi löytää sen sekä nähdä sen jäsenet. Salainen ryhmä taas on sellainen jota ei voi löytää kuin siihen liittyneet jäsenet. Ryhmä kannattaa perustaa suljettuna, jotta kaikki siihen haluavat ehtivät sen löytämään. Ryhmän voi myöhemmin vaihtaa salaiseksi, jos näin halutaan. Sellainen huomio että jos joku on ollut salaisen ryhmän jäsen aikaisemmin ja eronnut niin hän pystyy edelleen sen löytämään vaikka on jo eronnut. Ryhmän tehtävänä on toimia monimuoto-opiskelijoiden tiedotuskanavana ja tarjota vertaistukea, joten turha mainostus ja asiaan kuulumattomat asiat on hyvä rajata säännöillä pois. Se mikä on sallittua yhdelle, tulee olla sallittua kaikille. Ei jaeta mukahauskoja mainoskiertoviestejä tai appseja. Jos ryhmään jaetaan jonkun kolmannen tahon mainoksia saa tämä mainostaja takaportin siihen ja pystyy tämän jälkeen mainostamaan siellä vaikka kukaan jäsenistä ei mainosta sinne laittaisi eli ryhmä ei enää ole suljettu tai salainen.

Jokaisen tulisi tutustua jo omaa profiilia luodessa käyttöehtoihin, tietojenkäyttökäytäntöihin sekä evästeisiin. Nämä kertovat mihin sitoudut palvelua käyttäessäsi ja mihin tietojasi voidaan käyttää.

Facebookin tietoturva on herättänyt paljon kysymyksiä niin mediassa kuin käyttäjien keskuudessakin. Kun ollaan yhteisessä ryhmässä, on asiallista pitää oma tietoturva hieman paremmalla tasolla. Oman profiilin näkyvyyttä kannattaa rajoittaa sekä miettiä ketkä hyväksyy Facebook-kavereiksi. Oman tilin asetukset kannattaa miettiä sen mukaan mitä haluaa näkyvän ulkopuolisille ja mitkä asiat jakaa vain lähipiirin kanssa. Kun olet julkaisemassa jotakin, mieti onko se oikeasti sellainen asia, jonka haluat yleiseen tietoon.  Facebook ei toimi suomalaisten lakien mukaan, koska yhtiö on yhdysvaltalainen ja toimii sen lakien mukaan.  Facebookia käyttäessä kannattaa olla tarkkana, mitä klikkailee auki ja miettiä aina tietojen tarpeellisuutta sekä todenperäisyyttä. Facebookissa kuten muuallakin netissä pyörii paljon huijareita ja näistä kannattaa olla tietoinen. Lisätietoja Facebookista ja tietoturvasta löytyy esimerkiksi Juhani Saarisen tutkielmasta ja Karri Luoman blogista.


-Ryhmän puolesta Ansku

perjantai 22. elokuuta 2014

Facebook: johdanto ja hyödyntäminen


Facebook on internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu.

Kuten blogimme toisessa yhteydessä mainitsimmekin, työ- ja opiskeluympäristökäytössä palvelu tarjoaa mahdollisuuden perustaa suljettuja tai julkisia yhteisöjä sekä ryhmiä, joiden kautta voi jakaa tiedostoja, kuvia, videoita ja tietoa tarpeen mukaan. Nämä yhteisöt mahdollistavat myös reaaliaikaisen keskustelun ryhmän sisälle luotavissa chateissä. Nämä chatit eivät vaadi jäseniltään erillistä kaveripyyntöä.

Oman opiskeluluokkamme käytössä on sille varta vasten perustettu ryhmä, joka on osoittautunut monesti arvokkaaksi osaksi luokan välisessä tiedottamisessa ja asioista muistuttamisessa.

Palveluun voi myös kytkeä muita sosiaalisen median palveluita, kuten Twitterin, jolloin kirjautuessasi yhteen palveluun, kirjaudut samalla kaikkiin muihinkin palveluihin, joihin olet liittynyt.

Facebook toimii myös nykyaikaisilla älypuhelimilla ja muilla mobiililaitteilla, jolloin läsnäolo työpisteellä ei ole pakollista viestin saamiseksi. Facebookista voi ladata puhelimeen halutessaan mobiiliversion, joka helpottaa asioiden tarkastelua pieni kokoisemmalla ruudulla.

Vaikka itse palvelu on mainosrahoitteinen, ei suljettujen yhteisöiden sivulle tule mainoksia.

Facebookilla on yli miljardi aktiivista käyttäjää. Facebookin perustivat Mark Zuckerberg, Eduardo Saverinin, Dustin Moskovitzin ja Chris Hughesin kanssa. Toiminta sai alkunsa pienen ryhmän ideoinnista pyöreän pöydän äärellä.

Hyödyntäminen


Ryhmän saa määriteltyä tarpeen mukaan joko julkiseksi, suljetuksi tai salatuksi. Käytännössä yksityisyysasetus vaikuttaa siihen, kuka näkee päivitykset.

Varsinainen hyöty tulee kuitenkin tiedottamisen kautta. Yhteisön kautta voi myös jakaa tiedostoja ja kuvia tarpeen mukaan. Myöskin seinälle saa tarvittaessa pysyviä linkkejä jotka helpottavat toimintaa.

Hallinnoijat voivat myös luoda dokumentteja esimerkiksi tärkeistä päivämääristä, ja päivittää sitä tarpeen mukaan.

Ryhmää luodessa on kuitenkin hyvä määritellä ne käyttösäännöt joita siellä noudatetaan. Pääpiirteissään säännöt voisivat käsittää esimerkiksi sen mitä sinne ei saa postailla, onko aihe rajattu opiskeluun/työhön tai niihin liittyviin aiheisiin.

Koska kyseessä on usein enemmänkin epävirallinen tiedotuskanava, sekä 'yhteishengen nostattaja', voi jäseniksi hyväksyä henkilöitä myös toimintaryhmän ulkopuolelta. Tietenkin niissä puitteissa mitä salassapito sallii. Oman koululuokkamme ryhmässä ovat jäseninä myös he jotka luokkaa vaihtaessaan ovat halunneet sinne jäädä, sekä useilla samoilla kursseilla olijoita.

* Facebookin logon oikeudet ® kuuluvat niiden haltijoille täysimääräisesti.

- ryhmän puolesta Nuts!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Oiva ja Optima: Hyödyntäminen

OIVA
Oiva on opiskelijoiden päivittäinen tiedotuskanava.  Vasemmassa laidassa näkyy ensimmäisenä kalenteri, mistä voit tarkistaa ryhmäsi lukujärjestyksen. Kalenterin kautta pääsee myös tilavarauskalenteriin, mistä voit tarkistaa muiden ryhmien, opettajien lukujärjestyksiä tai sen onko ATK-luokka vapaana silloin kuin haluaisit mennä sinne. Kalenterin alapuolella on muistutukset eli henkilökohtainen muistilappu; tähän voit tallentaa esimerkiksi tehtävien palautusajat tai koealueet. Tämän jälkeen on apuohjelmien linkkilista; listasta löytyy mm. linkit Optimaan ja sähköpostiin. Tämän jälkeen löytyy vapaa sana –chatti, jossa voi kysellä apua ongelmiin.






Keskellä Oivaa löytyy ensimmäisenä ajankohtaiset opintojaksot eli näet suoraa mille kursseille olet ilmoittautunut. Kurssipalauteet, annetaan tämän kautta jokaisen kurssin jälkeen. Jokaisen opiskelijan kannattaa täyttää kurssipalaute, sillä vain sillä tavalla voit vaikuttaa tuleviin kursseihin.  Oivasta näet myös jo suoritetut kurssit ja arvosanat. Nämä löytyvät yläpalkista opintojaksot ja sieltä suorittamasi opinnot. Jos haluat virallisen opintosuoriteotteen, se tulee hakea opintotoimistosta tai tulostaa Asio:sta. Tämän jälkeen keskipalkista löytyy ajankohtaiset tiedotteet joita kannattaa seurata. Osaan tiedotteista voi kommentoida ja kysyä jos tiedote herättää kysymyksiä.




Opettajien on myös mahdollista merkata koepäivät Oivan kalenteriin, mitä hyvin harva (meidän opettajista) hyödyntää. Tällöin myös muut opettajat voivat nähdä, milloin jollakin ryhmällä on koepäivä. Tällä estetään esimerkiksi se, ettei tule päällekkäisiä kokeita.

Oikeassa laidassa on ylimpänä omat tiedot, missä näkyy opiskelijanumerosi ja koulutusohjelmasi. Tästä pääset myös muokkaamaan omaa Oiva –profiilisiasi. Samat profiilitiedot löytyvät myös Asiosta. Täältä määrität mitä haluat nähdä intrassa ja mitä et halua nähdä. Voit esimerkiksi saada näkyviin koulusi ravintolan ruokalistan. Profiilin alapuolelle voit luoda oman suosikkisi ja löydät tarvitsemasi nopeasti ja vaivattomasti. Suosikkien alapuolelta löytyy kierrätystori, missä voit ostaa, myydä, vaihtaa ja vuokrata tarpellisia tavaroitasi.




Jokaisen opiskelijan kannattaa hieman tuhlata aikaa ja hieman surffata Oivassa. Yläpalkin valikoiden kautta löydät opinto-oppaan, mistä löydät kurssikuvaukset ja kurssikirjat. Lukujärjestykset, opintosuunnitelmat ryhmittäin ja uusintatenttipäivät löytyvät ylävalikkojen avulla. Jotta kaikki eivät vähän väliä kyselisi samoja asioita sivustoilla, kannattaa ensiksi nähdä sen verran vaivaa asioiden selvittämiseen, että laittaa hakemansa asian hakuun Oivan hakukenttään; tieto saattaa löytyä yllättävänkin helposti.



Kaikkein edellä esitettyjen kuvien copyright OAMK Oiva.

OPTIMA

Opiskelijalla ei ole hirvittävästi oikeuksia muokkailla tai tehdä dokumentteja suoraan Optimassa. Tämä johtuu siitä että Optima on opintoalusta. Yleensä kaikkien kurssien kansioissa on joko chat-ruutu tai sitten viestisivu, missä opiskelija voi kysyä kurssiin liittyviä asioita. Voit tallentaa omaan kansioosi kurssitöitäsi ja käyttää tätä portfoliona.


Tarkemmat ohjeistukset postauksissa Oiva: helposti alkuun ja Optima: helposti alkuun.

- Ryhmän puolesta Ansku

Oiva ja Optima: johdanto

Oiva on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijaintra. (Intranet on verkkopalvelu, joka on rajattu tässä tapauksessa OAMK:n opiskelijoiden käyttöön) Oivan teknisen toteutuksen on tehnyt Sampo Kaikkonen OAMK:n viestintäpalveluista (VIP). Oiva on opiskelijan päivittäinen työkalu, jota täytyy seurata koko ajan. Oivaan tulee tiedotteita joka päivä. Tiedotteita tulee IT-tuelta, OAMK:n johdolta, työnantajilta, opettajilta, kirjastolta, opiskelijajärjestöltä ja ruokalalta. Tärkeimmät tiedotteet ovat IT-tuelta tulevat järjestelmien häiriöt, esimerkiksi AC:n kaatuessa, kirjastolta tulevat aukiolotiedotteet (etenkin poikkeuspäivät), opettajien kurssi-informaatiot (esimerkiksi luentotilojen vaihtuminen). Oivasta löytyvät myös suoritusmerkinnät nopeasti, ajankohtaiset opinnot, lukujärjestykset, uusintatenttien ajat sekä -tilat.

Optima on verkkotoimintaympäristö, jonka on kehittänyt Discendum Oy yhdessä asiakkaidensa kanssa. Pääasiallisesti kaikki monimuotokoulutuksen opettajat käyttävät tätä ympäristöä. Opiskelija joka osallistuu muiden ryhmien opetukseen saattaa törmätä myös Moodleen tai Oivaan. Optimasta löytyvät lukukausittain jaetut kurssikansiot. Opettajat voivat luoda haluamansa rakenteen kurssille Optiman kansioihin. Näistä kansioista löytyvät tiedot kurssin tavoitteista, tehtävistä sekä materiaalit. Optimassa on mahdollista seurata tehtävien tilaa, ovatko tehtävät avoinna vai suljettuja, onko opettaja tarkistanut ne ja minkälaista arviointia on opettajalta saanut tehtävästä? Kaikki opettajat eivät osaa tätä vielä hyödyntää ja tehtäviä jää roikkumaan avoimina vaikka ne on palautettu ja arvosanatkin on jo annettu. Yrityksen nettisivu ja Optiman opas.

-Ryhmän puolesta Ansku

Oiva: helposti alkuun

Pikalinkit virallisiin helppeihin löytyvät Oivasta etusivulta APUVÄLINEET-osion alta.



Mistä löydän lukujärjestykseni?



’Työjärjestykset’ alla on pikalinkit sinulle oleellisten ryhmien lukujärjestyksiin. Tiedostot ovat excel-taulukoita.

Klikkaamalla ’Työjärjestykset’ (se on linkki) pääset OSEKK kalenteriin, joka näyttää kurssien opintojen sijoittumisen kalenterissa valintojesi mukaan.

Oletetaan, että opiskelet liiketalouden puolella, jolloin valintasi on Oamk-Liike, ja sen alta vaikka LIIKE/Atk-luokat, ja päivä vaikka 29.8. Valitsemalla oikealle ilmestyvästä listasta jonkin tietyn luokan, saat näkyviin tuota luokkaa koskevat varaukset. Mikäli jollekin kellonajalle ei ole varausta (vihreä), on se vapaasti käytettävissä, ellei toisin ole ilmoitettu.

Kohdasta ’Valitse aloitusryhmä’ saat näkyviin myös minkä tahansa luokan tunnit koululla. Lisäksi samalta sivulta löytyvät kaikkien yksikkösi ryhmien kurssien sijoittuminen opiskeluun .PDF-muodossa

Opintojaksolle/lukuvuodelle ilmoittautuminen?


Ilmoittautuminen tapahtuu Asion kautta.

Mistä löydän vapaasti valittavat opinnot?


Mutta kurssit löytyvät Asiosta.

Meneillään olevat ja suorittamani opinnot?


Oivan etusivulla ’Ajankohtaiset opintojaksosi’, joista pääset myös kurssien tietoihin.


Tai Asio -> Opintosuoritusrekisteri (vaatii erillisen kirjautumisen)

Ja täältähän saat myös tulostettua tarvittavat dokumentit Kelaa tai TE-keskusta varten.

Mistä näen kuka opettaa ja missä lähitunti on?


Tieto löytyy tuntikartoista, sekä lukujärjestyksestäsi. Lähitunti (koululla) näkuu Oivan Etusivu-välilehdellä olevassa kalenterissa. Vie hiiri sen päivän päälle jonka haluat nähdä. Saat ilmoituksen luokasta.

Mikäli tiloihin tai opettajiin on tullut muutoksia, näkyvät ne keskellä sivua olevassa ’Poissaolot ja vastaanottoaikojen muutokset’ Usein opettajat myös tiedottavat koulun sähköpostin kautta muutoksista. Lisäksi tieto saattaa tulla luokkasi yhdyshenkilön kautta.

Missä vaihdan salasanani?


Välillä koulun järjestelmä ilmoittaa kirjautumisen yhteydessä, että salasana on vanhenemassa. Ennen kuin siirryt vaihtamaan sitä, lue kuitenkin ensin: https://it.oamk.fi/1594

Itse salasanan saa vaihdettua: Asio: Päävalikko -> Asion käyttö -> Salasanan vaihto (kaikki samalla sivulla)

Kuinka/milloin ilmoittaudun uusintatentteihin?



Uusintatenttikäytäntö Liiketalouden yksikössä. -Ohjeet ilmoittautumiseen ja itse tenttiin.

Huom! Vain verkko-opiskelijoilla (eli jotka käyvät harvoin koululla) sekä Oulun ulkopuolella asuvilla on pääsääntöisesti oikeus ilmoittautua sähköpostitse uusintatentteihin. Tämä ei koske päiväopiskelijoita. Päiväopiskelijat noudattavat yllämainittua ohjetta ilmoittautumisten suhteen.

Huom! Mikäli olet siis opiskelija jolla on oikeus ilmoittautua sähköpostilla, pyydä tutor-opettajaltasi ajanmukainen kaavake ilmoittautumiseen. intrassa oleva ’ Sähköpostitse uusintatenttiin ilmoittautuminen’ (päivätty 31.1.2012) on vanhentunut.

Miten pääsen koulun sähköpostiin?


Etusivu -> Webmail (vaatii kirjautumisen) tunnus annetaan ohjeen mukaan.

Miten pääsen Optimaan ja kuinka käytän sitä?


Etusivu -> Optima (vaatii kirjautumisen)

Mikäli olet useamman yksikön kursseilla, valitse kirjautumisen jälkeen se jonka haluat käynnistää. Yksikköaluetta voi vaihtaa myös Optiman käytön aikana, ei vaadi kirjautumisia.

Optiman käyttöön ohjeita erillisessä postauksessa Optima: helposti alkuun.

- ryhmän puolesta Nuts!





Oiva ja Optima: ongelmia

Keräsimme myös tämän viikon aiheesta ongelmakohtia ja ärsytyksen aiheita.

Oivasta häviää itsestään tärkeitä, ajankohtaisia tiedotteita. Kyseessä lienee jokin aikaraja, jonka jälkeen tieto katoaa bittiavaruuteen, eli toisin sanoen arkistoituu. Tämä on ärsyttävää, jos kyseessä on sellainen tieto, jota tarvitsee. Olisi hyvä asia, jos ilmoituksista ilmenisi myös se, että koskevatko ne päiväpuolta vai verkko-opiskelijoita vaiko kenties sekä että. On iso kiusa selvittää asiaa, jos tämä jää epäselväksi, mutta pieni vaiva tiedottaa asia suoraan ilmoituksessa. Ryhmätunnukset eivät ole mitenkään yksiselitteisiä, jos ei ole sattumalta opetellut ulkoa mitä mikäkin tarkoittaa. Ongelmia on myös Oivan kalenterissa, johon lukujärjestykset tulevat viiveellä ja  lisäksi se on vaikeakäyttöinen. 

Tietoa on myös ripoteltu moneen eri paikkaan ja se voi olla liian monen klikkauksen päässä. Esimerkiksi tieto uusintatenteistä on monen mutkan takana. Tiedon saannin eteen joudutaan käyttämään paljon aikaa ja näkemään vaivaa. Hakutoiminnon käyttäminen ei myöskäänvälttämättä auta, sillä aihetta sivuavia hakuosumia voi tulla paljon. 

Sekä Optimaa että Oivaa käytetään oppimisalustoina. Lisäksi koulullamme on käytössä myös Moodle, joka on poistumassa käytöstä eikä sitä ole tullut meidän opinnoissamme vielä vastaan. Opiskelijalta vaaditaan, että he osaavat käyttää molempia. ”Oppijana ammattikorkeakoulussa” -opintojaksolla opetellaan tehtävien kautta käyttämään Optimaa, mutta Oivan opetteleminen jää oppilaiden itsensä harteille. Näiden käytön oppimiseen ei siis järjestetä tarvittavaa opastusta. 

Suurin ongelmamme on opettajat ja heidän eriävät käytäntönsä siitä, kummassa alustassa oppimateriaali julkaistaan ja tehtävät palautetaan. Oman ongelmansa tuo myös se, että jokaisella opettajalla on oma tyylinsä järjestää oppimateriaali alustaan. Osa järjestää materiaalin aihepiirin mukaan, osa oppituntien. Varsinkin sellaisilla opiskelijoilla, jotka eivät osallistu kurssille, vaan esimerkiksi tenttivät, on todella vaikeaa löytää materiaali, jota käyttää. Kokeilemalla kuitenkin usein löytää etsimänsä eli kannattaa kurssin alussa tarkastaa, millaista materiaalia opettaja jakaa. On kuitenkin oltava tarkkana, sillä jotkut palautettavat tehtävät voi aukaista vain kerran. Tällaisista tehtävistä kuitenkin tiedotetaan ennen kuin pääset klikkaamaan eteenpäin kysymysosioon, jonka myötä sinulle kirjautuu tehtävästä saamasi pistemäärä. Harmaita hiuksia aiheuttavat myös tiedostojen tallennusmuodot ja se, ettei kaikkea saa auki suoraan oppimisalustalle, vaan usein ne pitää ladata omalle koneelle. Olisi hyvä käyttää sellaista yleistä tiedostomuotoa, jota useimmat käyttöjärjestelmät tukevat. 

Koska olemme monimuoto-opiskelijoita ja tärkein työvälineemme on Adobe Connect, on meidän hyvä myös tietää luokkahuoneiden osoitteet. Opettajat lisäävät linkit huoneisiin usein oppimisalustalle, mutta esimerkiksi AC nauhoitteisiin tai huoneisiin ne saattavat olla merkittynä niin, että linkkiä ei saa auki kuin ainoastaan Optiman sisäiseen ikkunaan. Tämä ei ole käytännöllistä, sillä tällöin näkymää ei saa zoomattua niin lähelle kuin olisi tarve emmekä pysty katsomaan esimerkiksi materiaaleja ja tehtäväpohjia Optimassa luennon aikana. Linkkien vaikea löydettävyys on meidän ryhmämme kohdalla ratkaistu siten, että keräämme ne Facebook-ryhmään. 

Optimassa oli juuri päivitys, joka muokkasi sen ulkonäön ja hieman toimintojakin. Tämä voi osaltaan tuottaa ongelmia opiskelijoiden palatessa kesälomilta ja tutustuessa päivitettyyn versioon. Näissä muutoksissa olisi ehkä syytä miettiä, kannattaako ne välttämättä toteuttaa juuri lukukauden alussa, kun oppilailla ja opettajilla on muutoinkin paljon uutta opetaltavaa ja muistettavaa. Toisaalta uudet opiskelijat oppivat heti päivitetyn  version. Optimassa ongelmallisinta on se, mistä löytyy tiedot omista suorituksista; osa opettajista laittaa tiedot kurssitöiden hyväksymisestä suoraan palautuslaatikon tietoihin. Ongelmia on aiheuttanut myös se ettemme aina ole varmoja siitä, milloin tehtävän palautusaika päättyy. On nimittäin mahdollista määrittää myös kellonaika, jonka jälkeen palautuslaatikko sulkeutuu. Emme myöskään näe milloin opettaja on ladannut itselleen palautettavan tehtävämme, vaikka tämä olisi mahdollista näyttää opiskelijalle "tarkastajan lataama versio"-osiossa.

- ryhmän puolesta Auntie Lara

Optima: helposti alkuun

Huomioitavaa:
Jokainen opettaja käyttää Optimaa erilaisilla asetuksilla, ja on hankalaa tehdä yleisluontoista ohjeistusta, koska mitään pääsääntöä ei ole. Tärkeintä onkin kuunnella mitä kulloinenkin opettaja kertoo mihin laittaa minkäkin tiedon/tiedoston. Joidenkin opettajien kohdalla on myös tärkeää aktiivisesti selata luotuja kansioita uudestaan ja uudestaan, sillä lisätystä tiedosta ei välttämättä tule ennakkovaroitusta ennen luentoa jolla sitä tarvitaan.

Mitä on kuitenkin hyvä tietää?

 

AC-luentolinkit (Vaikka nämähän toki löytyykin jo luokkasi Facebook-ryhmän tiedostoista, et tarvitse tähän Optimaa.)

Jos olet liittymässä AC-luennolle (Adobe Connect) Optiman linkin kautta, kannattaa se valita hiiren oikealla napilla, ja "avaa uuteen välilehteen (tai ikkunaan)". Opettajat jakavat opintomateriaalia AC:n luokkahuoneen kautta, ja mitä suurempi kyseinen ikkuna on, sitä paremmin SINÄ näet mitä siellä näytetään. Emmeköhän ole jo ohitse siitä ajasta, jolloin kaikkea tihrustettiin pikkuisesta 10 x 10 cm ikkunasta, ja skrollauspalkkia liikutellen? =)

Tämän ikonin alta löytyvät tarvitsemasi työtilat eli kurssit joille sinut on kiinnitetty Optimaan. Mikäli jokin kurssi puuttuu vasemmanpuoleisesta listasta, ota yhteys kurssin opettajaan, jotta hän voi lisätä sinut sille.

Tämän alta löytyy sinun omat tietosi, kuten henkilötiedot, eri kurssien keskustelualueet kootusti, suoritettujen opintojen tulokset sekä muu opiskelumateriaalisi, mikäli olet sellaisia Optimaan lisännyt.

Optiman yläpalkissa lukee keskellä aktiivisena oleva oppimisympäristö, eli jos sinulla on niitä vain yksi, siinä lukee OAMK Liiketalous. Mikäli alueita on enemmän, saat vaihdettua aluetta klikkaamalla sen perässä olevaa nuolta ja valitsemalla ilmestyvistä alueista haluamasi.

Työtilat


Klikkaamalla haluamaasi kurssia, avautuvat kaikki sen alla olevat kansiot, jotka ovat sen opettajan hallinnassa. Yleisimpiä käytettyjä kansioita ovat tehtävät, palautettavat tehtävät, luentonauhoitteet, materiaalit sekä tuntipäiväkirja/aikataulu. Lisäksi kurssissa saattaa olla oma sivunsa sen sisällölle, kurssin osallistujille tarkoitettu keskustelualue sekä linkki kurssin AC-luentohuoneeseen. Kannattaa kuitenkin muistaa edelleen, että opettajilla on eriäviä käytäntöjä siinä miten kunkin kurssin tiedostot ja tiedot on laitettu esille ja saataville. Osa tiedostoista aukeaa suoraan Optimaan, osa vaatii ensin tallennusta käytetylle koneelle (tai vaikka muistitikulle) ennen kuin niitä saa auki.

Materiaalit


Kuten on mainittu, materiaalitkin löytyvät opettajasta riippuen eri paikoista. Osa linkittää kaiken tallennettaviksi tiedostoiksi, ja osa taas vaihtelevasti Optimassa aukeaviksi. Mikäli jostain syystä et saa tallennettavia materiaaleja auki, käänny opettajasi puoleen. Mikäli tästä ei ole apua, on koulun IT tuki näitä tilanteita varten. Myöskin käyttämällä Googlea voit löytää ratkaisun ongelmaan. Ja mikään ei estä kysymästä asiasta vaikka luokkasi Facebook-ryhmässä tai Optimassa kyseisen kurssin keskustelualueella. Oppimisen kannalta olisi tärkeää, ettei näitä ongelmia selviteltäisi itse luennoilla, sillä niissä aika on rajallinen, ja pääsääntöisesti osa opetuksesta laahaa perässä mikäli oppilaiden henkilökohtaisia ongelmia selvitellään luennoilla.

Huom! Opettajilla on velvollisuus nauhoittaa AC-luennot. Jos siis kohtaat ongelman kesken luennon, sinun ei edes tarvitse selvittää sitä sen aikana. Voit katsoa luennon nauhoitteen myöhemmin Optiman kautta.

Palautettavat tehtävät

 

Opettajat haluavat tehtävät palautettavaksi pääsääntöisesti Optiman kautta, sillä onhan kyseessä pääasiallinen oppimis/opetusympäristö. Näille tehtäville on useimmiten oma kansionsa 'Palautettavat harjoitukset/tehtävät'. Kansion alta löytyy yleensä tehtäväpohja ja ohjeistukset, sekä erillinen linkki palautuslaatikkoon. Palautuslaatikkoon haet tiedoston jossa suorituksesi on kopioimalla sen joko Optimasta  tai sieltä minne olet sen tallentanut. Palautuksen yhteydessä voit laittaa myös kuvaavaa viestiä siitä mistä tehtävästä on kyse. Muista että tiedoston nimen pitää olla siinä muodossa jossa opettaja on sen pyytänyt.

Palautuslaatikossa näkyy joskus myös aika jolloin se sulkeutuu. Sulkeutuminen tapahtuu automaattisesti. Mikäli näin on päässyt käymään, näkyy laatikossa ilmoitus tästä. Silloin on syytä konsultoida opettajaa miten tehtävä palautetaan, mutta useimmiten palautus koulun sähköpostiosoitteeseen on kelvannut.

Aikarajoitteiset tehtävät


Opettaja joka näitä käyttää, todennäköisesti ohjeistaa tilanteen tullessa kohdalle, mutta lyhyesti kerrottuna kyse on tehtävästä, jota voi yrittää tehdä vain kerran. Jokainen opiskelija voi vastata tehtävään vain yhden kerran. Vastauksia ei voi siis tallentaa ja jatkaa vastaamista myöhemmin. Kysymyskohtaista aikarajoitetta ei ole, mutta huomaathan, että Optima heittää opiskelijan pihalle, kun tämä ei ole ollut aktiivinen 8 tuntiin. Ja sama sama tapahtuu tietenkin mikäli nettiyhteytesi katkeaa kesken kaiken.

** Kaikki oikeudet ikonien grafiikkaan on Optiman oikeuksien omistajalla.

ryhmän puolesta Nuts!

Oiva ja Optima: Tietoturva

Tietoturva-asioissa oamk:in internet sivustoon liittyen auttaa yrityksen it-tuki osoitteessa helpdesk@oamk.fi. He tiedottavat Oivassa seuraavaa (mutta vastannevat myös askarruttaviin tietoturva-asioihin):


Koulun omalle, sisäiselle tiedotus-sivulle Oivaan ei pääse kuka vain elleivät tunnuksesi pääse vääriin käsiin. Kun määrität koulun sivustoille salasanaa -joka on joka koulun kanavassa sama- niin noudatathan turvallisuus syistä yleisiä salasanan määritys ohjeita. Salasanan tulee mielellään olla mahdollisimman pitkä (sallituissa rajoissa) ja sen on hyvä sisältää niin isoja kuin pieniäkin kirjaimia. Salasanassa tai paremminkin lauseessa ei kannata käyttää kirjaimia, joita kaikki kulttuurit eivät tunne (syy: jos esim. matkustat ulkomailla ja käytät erilaista näppäimistöä) tai erikoismerkkejä &,%,' tai ". Edellä mainitut erikoismerkit voivat aiheuttaa ongelmia eri järjestelmissä. Muita erikoismerkkejä voit pääsääntöisesti käyttää ja lisäksi käytössäsi ovat numerot.

Opintojen alkaessa saat ensimmäisen version salasanastasi ja salasana tulee muuttaa järjestelmiin ensi kertaa kirjautumisen yhteydessä. Salasana tulee päivittää säännöllisesti lukukauden aikana sähköisen pyynnön myötä. Se seikka, että salasana on sama kaikissa koulun kanavissa herättää ryhmämme keskuudessa ihmetystä, sillä yleisestihän suositellaan, että samaa salasanaa ei käytetä monessa paikassa. 

Joskus suositellaan, että keksittäisiin salasanaksi vain jokin tavallinen sana, jota ehkä yleisestikin käytät ja sitä sitten muokattaisiin vaikeampaan asuun. Käytännössä on kuitenkin huomattu, että usein tällaiset monimutkaisiksi muokatut merkkijonot tai muutoin hyvin mutkikkaat salasanat on mahdoton muistaa. Siksi onkin ehkä järkevintä vain keksiä jokin salasana ihan niin sanotusti randomina ja muokata sitä vaikeampaan asuun vain hieman. Random-salasana eli sattuman varaisesti (summan mutikassa) valittu salasana on sellainen, joka ei viittaa millään lailla sinuun tai elämääsi. Salasana ei saa olla esimerkiksi syntymäaikasi, lapsesi syntymäaika tai muu vastaava pääteltävissä oleva tieto, kuten 1234 tai 0000-numerosarja.

Omiin käyttäjäprofiilitietoihisi pääset seuraavan valinnan kautta Oivan etusivulta, oikeasta yläkulmasta: 


Asetuksissa näkyy sosiaaliturvatunnuksestasi alkuosa, mutta loppuosa on sentään suojattu ****-merkinnöillä. Osoitteesi ja puhelin numerosi kuitenkin selviävät muitta mutkitta. Edellä mainittuja tietoja tarvitaan koulun ja opiskelijan väliseen yhteydenpitoon.

Oivan etusivulla on opiskelijoille chat "Vapaa sana" vapaaseen kirjoitteluun ja sinne kirjoitettaessa kommenttisi näkyy opiskelijatunnuksesi alla. Opiskelijatunnus jää keskusteluun muuten mustalla kirjoitettuun kommenttiin nähden oranssiksi ja kun opiskelijatunnusta klikkaa, avautuu pieni ikkuna, josta näkee kommentoivan opiskelijan koko nimen, opiskeluyksikön sekä -ryhmän ja koulun antaman sähköpostiosoitteen. Joku voi siis mahdollisesti luulla, että eihän opiskelijatunnuksista (kirjaimia ja numeroita) kukaan ota selkoa, sanompa suorat sanat, mutta näin ei ole sillä kirjoittaja kyllä selviää hyvin helposti. Tällä varmasti halutaan myös välttää niin sanottu roska-kirjoittelu ja opinahjoissahan on erityisen tärkeää seurata viestintää opiskelijoiden ja työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi.

Optimassa saatat saada sinne siirtymisen jälkeen sinulle suunnattuja tai yleisiä tiedotteita, joissa käytetään koko nimeäsi, mutta muutoin siellä liikutaan pääasiassa käyttäjätunnuksen ns. suojissa (henkilön haku kuitenkin mahdollista kuten Oivassa ja myöskin Oivaa tähän apuna käyttäen.) 

Opintokurssien Optimassa olevissa keskustelu-kanavissa (keskusteluissa) näkyy poikkeuksellisesti suoraan opiskelijan/opettajan koko nimi. Tässä kanavassa nimitietoa voi myös klikata ja saada lisätietoja, mahdolllisesti opiskelijan kuvankin, jos opiskelija on sellaisen sinne Asiossa lisännyt.

Optima-alustassa käytetään Java-järjestelmää, joka on herättänyt viime vuosina keskustelua sen suhteen, onko kyseinen järjestelmä riski tietoturvalle. Lähinnä Javan suhteen ongelmia aiheuttaa se, jos järjestelmästä ei ole käytössä kulloinkin uusin versio. Aiheesta lisää osoitteessa: http://yle.fi/uutiset/java_-_tietoturvayhtion_suurin_murhe/6483118

Käsittelemissämme kanavissa on hyvä muistaa, että se mitä olet kirjoittanut näihin paikkoihin on ja pysyy sellaisena näissä kanavissa. Esim. kirjoitusvirheitä ei voi muokata jälkikäteen. Mieti siis mitä kirjoitat ennen kuin julkaiset. It-tuella on varmastikin pääsy tällaisiin muutoksiin, mutta heidän päätyönsä on auttaa ihan muissa asioissa, kuin opiskelijoiden hölmöilyissä internetin maailmassa. 

Muista myös, että tiedostojen lataaja on aina vastuussa siitä, mitä ladattu tiedosto aiheuttaa käyttämälläsi koneelle ja järjestelmille. Tiedostojen avaamisessa on hyvä muistaa ensin ajatella ladattavan dokumentin tarpeellisuutta ja esimerkiksi saapuneen sähköpostiviestin turvallisuus vaikutelmaa ennen kuin asioissa edetään pidemmälle. Yksi aukiklikkaus voi aiheuttaa suuret tuhot. Avaa vain sellainen tiedosto ja käytä vain sellaisia palveluita, joihin liittyen sinulla on turvallinen olo.

Älä käytä muiden käyttäjätunnuksia ja muista uloskirjautua koneelta aina käytön jälkeen. Älä missään nimessä pidä esimerkiksi puhelimessasi tunnuksia jatkuvasti aktiivisena, vaikka järjestelmä ehkä automaattisesti heittääkin sinut ulos tietyn passiivisuusajan jälkeen. Muista myös noutaa heti yleisille tulostimille tulostamasi tulosteet ja ota muistitikkusi koneesta pois heti käytön jälkeen. Muistitikkuja unohtuu luokkatiloihin yllättävän paljon.

Niin koulu- kuin kotikoneenkin suojausjärjestelmien on syytä olla jatkuvasti ajan tasalla. Myös mobiililaite tulee suojata samoin kuin muutkin älylaitteet ja tietokoneet. Mikäli poistat jonkin tällaisen laitteen kokonaan käytöstä myöskin hävittäminen on hoidettava asian mukaisesti, esimerkiksi tuhoamalla koneen muistiosa kokonaan (tietysti sen jälkeen, kun olet ottanut tarvittavan materiaalin talteen sieltä.)

Ethän erehdy antamaan salasanaasi tai muita tunnuksiasi kenellekään kyselijälle, vaikka kyselijätaho vaikuttaisi olevan kuinka vilpitön tahansa!

Lähteet: https://it.oamk.fi/1594
http://www.fucio.fi/tietoturva/mobiiliturvaohje.pdf

Ryhmän puolesta: Mia

maanantai 11. elokuuta 2014

Adobe Connect: käyttöohjeet osa 2 - AC-huoneessa

Oikean AC-huoneen tunnistaa siitä, että vasemmassa yläreunassa pitäisi näkyä jossain muodossa kurssin nimi. Host:n kohdalla pitäisi näkyä opettajan nimi ja participants –kohdassa mahdollisesti jonkun kurssikaverisi nimi. Edellisessä päivityksessä käsittelimmekin jo sitä että yhteys huoneeseen saattaa vaatia sen, että kurssin opettaja on paikalla. Läheskään kaikki opettajat eivät tätä ominaisuutta käytä eli huoneeseen pääsee jo ennen kuin kurssin opettaja on paikalla. Tällöin Host – kohta saattaa olla tyhjänä. Tällaisessa tilanteessa voi testata ääniasetukset ja odotella rauhassa tunnin alkua jos et tiedä oletko oikeassa huoneessa. Jos huone pysyy tyhjänä vielä silloinkin, kun tunnin pitäisi alkaa, olet hyvin suurella todennäköisyydellä väärässä huoneessa. Tässä vaiheessa kannattaa tarkistaa lukujärjestys, Oiva sekä etsiä käsiinsä joku kurssikaveri esim. puhelimella tai Facebookilla.
Joka kerta, kun olet saapunut AC-huoneeseen, sinun tulee tehdä ääniasetusten  tarkistus. Tämän voi tehdä vaikka saapuisitkin luennolle hieman myöhässä eli kukaan ei kuule sinun ääntäsi jos olet ääniasetusten tarkistuksessa.

1. Valitse MEETING-valikosta AUDIO SETUP WIZARD (sinisellä pohjalla)
Copyright Adobe Connect
2. Valikko avautuu, jatkamaan pääsee NEXT-napista ja apua saa HELP -napista
Copyright Adobe Connect
Copyright Adobe Connect
3. Valitse käytössäsi oleva laite, luennoille suositellaan Kuuloke ja mikrofoni - yhdistelmää usb-liitännällä. Seuraa tämän jälkeen ohjeita.

4. Viimeisellä sivulla näkyy miten testaus on onnistunut, tästä pääsee pois painamalla FINISH-nappia.
Copyright Adobe Connect

Muista myös ottaa käyttöön mikrofoni ja kamera. Nämä voi ottaa käyttöön vain jos opettaja on antanut opiskelijoille oikeudet käyttää mikrofonia ja kameraa. Kun olet ottanut ne käyttöön, täytyy sinun muistaa sulkea mikrofoni ja kamera.
 Kun viet hiiren mikrofoni kuvakkeen päälle tulee siihen teksti Coonnect My Audio. Klikkaa ja kuvake muuttuu vihreäksi (Selaimesi voi vielä varmistaa että haluat yhdistää mikrofonin, paina tällöin ok tai allow), klikkaa uudestaan kuvaketta ja mikrofonin päälle tulee viiva. Mikrofoni on tällöin yhdistettynä mutta mykistetty eli ääni ei kuulu. Kun tarvitset mikrofonia klikkaa uudestaan ja viiva poistuu tällöin äänesi kuuluu.
Copyright Adobe Connect
Jos mikrofoni ei toimi se yleensä johtuu käyttäjän omista asetuksista tai siitä ettei mikrofonia ole muistanut ottaa käyttöön. Jos tarkistuksessa tulee ettei äänesi kuulu kannattaa kirjautua ulos ja ottaa esiin koneen ääniasetukset ja sieltä katsoa näkyykö kuuloke ja mikrofoni ja että niiden asetukset toimivat oikein.

Tee kameralla samat asiat kuin mikrofonille jotta se olisi valmiina käyttöön.
Copyright Adobe Connect

Yläpalkista löytyy myös 4 painike, jossa on viittaavan henkilön kuva. Tämän kuvakkeen alta löytyy toimintonäppäimiä joita voit joutua käyttämään luennoille.

  1. RAISE HAND; tällä pyydät puheenvuoroa ja opettajan huomiota.
  2. AGREE; olet samaa mieltä
  3. DISAGREE; olet erimieltä
  4. STEP AWAY; tätä voit käyttää jos joudut käymään pois kesken luennon
  5. Seuraavat 4 kohtaa ovat pyyntöjä opettajalle; Puhu isommalla äänellä, puhu pehmeämmin, selitä nopeammin ja hidasta
  6. 2 seuraavaa voit käyttää sopivassa kohdassa luentoa; naurua sekä taputuksia.
  7. CLEAR STATUS; tätä käytät kun olet käyttänyt jotain edellisistä ja se poistaa "tilasi"

Copyright Adobe Connect






-Ryhmän puolesta Ansku

Adobe Connect: käyttöohjeet osa 1 - Kirjautuminen

VAIHTOEHTO 1
Excel-muotoisessa lukujärjestyksessäsi löytyy linkit kaikkien kurssien AC-huoneisiin. Riippuen Excelisi asetuksista saat linkin auki joko suoraan klikkaamalla tai valitsemalla hiiren oikealla napilla ”avaa uuteen ikkunaan/välilehteen”. Oikeille luennoille löytäminen helpottuu jos osoitteet kerää yhteen paikkaan josta jokaisen ryhmäläisen on ne helppo löytää. Meidän ryhmämme osoitteet kerätään ryhmämme Facebook-sivulle, josta ne löytyvät helposti. Opettajat saattavat syystä tai toisesta muuttaa osoitteita, joten ennen kurssin alkua, kannattaa osoite tarkistaa opettajalta.
Kirjautumisikkuna. (Copyright Adobe Connect)

Adobe Connect saattaa vaatia tiettyjen ohjelmien päivitystä ennen käyttöönottoa esimerkiksi Java. Tässä ohjeessa ei tätä käsitellä joten käänny opettajan tai koulun IT-tuen puoleen. Ohjeita kaikkiin kouluun liittyviin IT-ongelmiin löytyy osoitteesta https://it.oamk.fi/ esimerkiksi AC ohjeet löytyvät https://it.oamk.fi/2981. Ylläolevassa ikkunassa on myös kohta ’HELP’, joka johtaa osoitteeseen https://acp.oamk.fi/common/help/en/support/meeting_test.htm
Opiskelijat kirjautuvat AC-luennoille aina ’ENTER AS GUEST’ kohdan kautta. Käytä aina omaa nimeäsi kirjautuessasi luennoille sillä että onko ensimmäisenä etu- vai sukunimesi ei ole väliä. Sekaannuksien välttämiseksi käytä molempia. Opettaja todennäköisesti poistaa luennolta ne joita ei tunnista kurssille kuuluvaksi eli nimimerkkien käyttäminen ei ole suositeltavaa. Kun olet kirjoittanut nimesi paina ’ENTER ROOM’ – painiketta. Yhdistyminen tapahtuu joko suoraan kyseiselle välilehdelle tai se aukeaa omaan Adobe – ikkunaansa (tämä riippuu sinun oman selaimesi asetuksista), jolloin selaimeen tulee ilmoitus:
Copyright Adobe Connect

Tämä ilmoitus ei vaadi toimenpiteitä vaan sen luonne on pelkästää informatiivinen. Jos luokkahuone ei avaudu, on hyvä alkaa kyselemään luokkatovereiltasi apua. Helpoimmin tämä hoituu ryhmän Facebook-sivulla. Myös Oivasta kannattaa tarkistaa onko siellä tietoa ongelmista.
Eräs yleisimmistä vikatilanteista on se, että yhteys ei ole onnistunut ensimmäisellä kerralla koska: Opettaja ei ole aloittanut luentoa. Osalla opettajista on tapana sulkea luokkahuone käyttönsä jälkeen, jolloin huoneeseen ei pääse jos opettaja ei ole paikalla.
Muutamia sellaisia opettajia on tullut vastaan, jotka haluavat yksitellen hyväksyä opiskelijat luennoille. Tämä on erittäin hidasta ja turhauttavaa, koska yhdellä luennolla voi olla 5- 40 opiskelijaa. Etenkin isojen ryhmien kohdalla kannattaa tästä mainita opettajalle ja pyytää häntä ottamaan tämä ominaisuus pois käytöstä. Perusteluina voi käyttää sitä että luennosta menee turhaa aikaa hyväksyntää ja opiskelijoiden täytyy yrittää kirjautua monta kertaa.
Internet-yhteydessä on ongelmia joko koululla, palveluntarjoajalla tai sinun omassa yhteydessäsi. Palveluntarjoajalla ja koululla ongelmia on yleensä kerran pari per vuosi. Kokemus on opettanut sen, että kyseiset tilanteet voivat johtaa seuraavaan ongelmaan; käyttämäsi nettiselaimen muistiin on jäänyt tieto virheellisestä kirjautumisyrityksestä, jolloin selain hakee uudestaan tuon virhearvon.  Tähän auttaa selaimen historiatietojen poisto, siltä ajalta kun ensimmäinen yritys suoritettiin.

VAIHTOEHTO 2
Kirjaudu Optimaan, valitse sieltä kurssi jonka luennolle haluat. Opettajan olisi pitänyt lisätä jonnekin suora linkki kyseessä olevan kurssin AC-huoneeseen. Linkki voi olla info-ruudulla, kansissa tai sitten tiedostossa (esim. Word), joka pitää ladata omalle tietokoneelle ennen kuin linkin saa auki. Sijoituspaikka riippuu opettajan mieltymyksistä tai siitä minkä paikan opettaja kokee helpoimmaksi.

Osa opettajista ei osaa tehdä ko linkitystä oikein eli avautuva AC-huone aukeaa Optiman sisällä. Tällöin kannattaa siirtyä selaimessa askel taaksepäin ja valita kyseinen linkki hiiren oikealla napilla ja sieltä avaa uuteen ikkunaan/välilehteen.

-Ryhmän puolesta Ansku
Linkki 2 osaan