Asio on koulussamme käytettävä ”opintoasiain hallinto-ohjelmisto”, jonka on kehittänyt Asio-Data Oy. Me opiskelijat käytämme sitä muun muassa kurssi-ilmoittautumisiin ja omien opintojen seurantaan. Kuva päävalikosta selventänee asiaa. Asio vaatii tuplakirjautumisen, jos sitä käyttää etänä (ei siis koulun verkosta).
Miten Asio toimii ja mistä löytyvät kunnolliset ohjeet?
Ohjeista löytyy IT-tuen sivuilta, mutta ne koskevat lähinnä kirjautumista JA etäkäyttöä. Opintojaksolle ilmoittautuminen taas löytyy Intrasta --> tietoa opiskelusta --> opintojaksoille ilmoittautuminen. Asiosta itsestään taas ei löydy minkään sortiin ohjeistusta, jos ei oteta huomioon linkkiä koulumme IT-tuen sivuille.
Oman ongelmansa tuo se, että ohjelmistossa ei ole hakutoimintoa, jolla voisi etsiä jotakin tiettyä kurssia sen koodilla. On hyvin turhauttavaa käydä useamman ryhmän opintojaksoja läpi, jos haluaa ilmoittautua jollekin toisen ryhmän kurssille. Meillä on kuitenkin tiedossa lukuvuonna järjestettävät kurssit, mutta niiden löytäminen esimerkiksi Asiosta voi olla hyvinkin haastavaa. Asion, Oivan ja opsin kurssikuvauksetkaan eivät ole aina ihan ajantasalla, löysin muun muassa venäjän jatkokurssille jokaisesta edellämainitusta eri kirjallisuuden...

Miksi pitäisi ilmoittautua kurssille, kun opettaja voi lisätä sinut sinne ensimmäisen tunnin jälkeen? Ja samasta syystä: miksi sinun pitäisi poistaa ilmoittautuminen? Kuvittele ensimmäinen tunti. Opettaja saapuu luokkaan. Kurssille on ilmoittautunut 15 oppilasta, mutta paikalle on saapunut yli 30. Eli opettajan olisi hyvä tietää etukäteen montaako ihmistä hänen täytyy opettaa, sillä määrä voi vaikuttaa esimerkiksi ryhmätyöskentelyyn, pienryhmätyöskentelyyn ja siihen mitä kurssin aikana ehditään käsitellä. Lisäksi varattu tila voi olla liian pieni tai suuri.
Asio, Oiva ja Optima eivät myöskään ole synkassa keskenään ja jokaiseen joutuu kirjautumaan erikseen, minkä lisäksi Asio vaatii oman käyttäjätunnuksen (opiskelijanumero) ja salasanan. Asiota voi käyttää myös pelkällä students-tunnuksella.

- Ryhymän puolesta Auntie Lara